”Apua! Teatteriin 1-vuotiaan kanssa??”
Näin totesin, kun tajusin että minun oli pakko lähteä tälle reissulle itsekseni lasten kanssa. No, eipä hätiä, laadin suunnitelman. Ihan ensimmäisenä ajattelin, että matkaan pitää saada joku muukin. Ihan sen varalta, että joudun poistumaan katsomosta 1-vuotiaan vipeltäjämme kanssa, mikäli hän ei malta pysyä paikoillaan. Näin edes vanhempi lapsi saisi jäädä tutun väen kanssa seuraamaan esityksen loppuun. Kyselin vanhojen päiväkotikavereiden äideiltä, että löytyisikö mahdollisesti kalentereista tilaa lähteä meidän kanssa teatterireissuun Äänekoskelle Kartanon Kievariin. Saimme M:n bestiksen seuraksi - mikäs sen mahtavampaa! Tämän tiedon turvin tiesin, ettei meillä tarvitse tällä kertaa aivan älyttömästi maanitella lähdön hetkellä.
Lähdön hetki lähestyi ja oli aika tehdä tarkempi selviytymisstrategia. Varmistin viidettä kertaa näytelmän keston; edelleen sama noin tunti ja 45 minuuttia, joka sisältää väliajan. Laskin päässäni, että jos väliaika on maksimissaan 20 minuuttia, niin yksi näytös kestää noin 45-50 minuuttia. Voi ei, tuleekohan tästä yhtään mitään? Hikikarpalot meinasivat jo nousta otsalle. Ja sitten taas muistin että näytelmän ikäsuositushan oli 5 vuotta. Valmistauduin henkisesti hipsimään taaperon kanssa katsomosta pois kesken esityksen.
Pakko tähän väliin vetää vähän henkeä ja rauhoittua. Tuskin meidän elämä tähän kaatuu, vaikka emme nyt kympin katsojasuoritusta tällä kertaa tekisikään. Onhan kyseessä kuitenkin ihka ensimmäinen kerta kun meidän nuorimmainen lähtee teatteriin. Eikä mihin tahansa teatteriin, vaan lastenteatteriin, jossa itkut, naurut, kommentit ja muu meteli yleensä kuuluvat asiaan.
Pakkasin reppuun varuilta muutaman sarjan erilaisia leluja: autoja, eläimiä ja muuta sekalaista hypisteltävää. Lisäksi maissinaksuja ja talkkunamuroja sekä banaanin. Ja nokkamukiin vettä. Onpahan sitten ainakin eväillä lahjottavissa. Ehkä.
Matka Kartanon Kievariin oli yllättävän pitkä, navigaattori näytti meiltä kotoa matka-ajaksi 50 minuuttia. No, sen selittikin pitkälti uuden Nelostien muutostyöt, kun köröteltiin ajoittain kuuttakymppiä. Kannattaa siis varata matkaan aikaa. Me olimme perillä erittäin hyvissä ajoin, joka sopi meille paremmin kuin hyvin. Saatiin rauhassa nousta autosta ja katsella ympärillemme. Pian näimmekin jo tutut kasvot ja siitä se M:n teatterireissu alkoi parhaalla mahdollisella tavalla kun sai vaihtaa kuulumiset ja höpötellä ystävän kanssa. Ostimme kahviosta matkaeväät (lue: herkut) ja suuntasimme katsomoon. Tulimme juuri sopivasti kun ovet avattiin. Lapset saivat purkaa ylimääräistä energiaa katsomossa kiipeilleen ja näin tutustua kokonaisuuteen ennen esityksen alkua.
Tajusin matkalla, että me emme ole vielä tainneet lukea meidän 4-vuotiaan kanssa satua Tartsanista, saati katselleet elokuvaa. Se tuskin häntä jäi vaivaamaan, sillä autokeskustelumme pyöri pääsääntöisesti sen ympärillä, ettemme olleet menossa elokuviin, vaan teatteriin ja mikä näiden ero on.
Aaro Vuotilan käsikirjoittama moderni versio Tartsanista mukailee alkuperäistä tarinaa, mutta Teatterikoneen Tartsan seikkailee muoviviidakossa, jossa hän on asunut koko ikänsä eristyksissä muusta maailmasta: saarella, joka koostuu sinne ajelehtivista roskista. Tartsanin isä opetti pojalleen aikanaan, miten selviytyä muovisaarella hengissä. Ilmastotutkija Meeri Pöly ilmestyy saarelle lemmikkirottansa kanssa, jonka jälkeen roskasaarella alkaa tosissaan tapahtua. Tartsanin roolissa nähdään Vuotila ja näytelmän musiikit ovat hänen käsialaansa.
Nelivuotiaat kaverukset jaksoivat katsella näytelmän läpi. Välillä syötiin karkkia ja vaihdettiin lelua toiseen käteen, mutta muuten sanoisin heidän jaksaneen yllättävän hyvin. Oli tosi kiva, että lastennäytelmässä oli myös väliaika, jolloin sai taas vapaasti jutella ja touhuta ystävän kanssa. Ostettiin tietenkin makkarat ja pienempi kaveri olisi halunnut osansa.
Malttamattomina jo varmaan odotatte, että miten meidän sitten kävi 1-vuotiaan kanssa?
Jännitys tiivistyy...
Rumpujen pärinää...
Kaikki meni paremmin kuin hyvin! Hän istui kiltisti juurikaan liikkumatta sylissäni koko ensimmäisen näytöksen ajan ja puristi kädessään helmistä tehtyä ukkelia eli Penttiä. Vieruskaverini välillä kurkkasi, että onko taapero vielä hereillä kun niin rennosti siinä pötkötteli. Toisen puolikkaan viimeisen 10 minuutin ajan annoin taaperotyypille maissinaksuja rouskutettavaksi, muuten istui jälleen hienosti sylissä paikallaan ja nautti esityksestä.
Jos tästä jotain voi todeta, niin nappiin osuneesta rytmityksestä. Ei kerkiä tuleen tylsää, kun näyttämöllä tapahtuu. Kiitokset tästä lähtee tietysti ohjaajalle, Annu Sankilammelle! Nautimme kovasti musiikeista ja ne toivat hyvää vaihtelua tarinankerrontaan juuri oikeissa paikoissa.
Yllätyin iloisesti:
Näyttelijät osoittivat taitavuutensa etenkin kohtauksessa, jossa juoksivat hidastetusti.
Myös salkusta koottu hahmo oli hieno keksintö!
Jäin miettimään:
Eka kerta Kartanon Kievarilla, hieno paikka ja loistavat puitteet kesäteatteriin ja muuhun tapahtumatoimintaan, mutta pihapiiri kaipaisi pikaisesti kunnostusta.
Kiitos Teatterikone tästä kesäteatterielämyksestä. Olikin ensimmäinen ja viimeinen tällä kaudella. Teatterinnälkäinen kiittää ja kumartaa. Peukku ylös Tartsanille meidän poppoolta. Tapaamme taas kun teatterin uuvuttamat ovat saaneet supervoimansa palautettua.
Ja huomio! Huomenna sunnuntaina 30.8.20 viimeinen esitys Kartanon Kievarilla klo 15. Nyt täytyy jo juosten lähteä. Osta liput Teatterikoneen lippukaupasta täältä.
Kommentit
Lähetä kommentti