Mitä meille jäi käteen korona-kotoilusta?

Olemme eläneet normaalia arkea nyt viikon verran. Mies palasi töihin ja minä jäin lasten kanssa kotiin. Tuntui samaan aikaan tutulta ja oudolta. Olimme lähes 2,5 kuukautta kotona omissa oloissamme.

Maaliskuun lopulla jo suunnittelimme juttuja, mitä voisimme puuhastella korona-kotoilun aikana. Ihan hirveästi ei tarvinnut asiaa miettiä, sillä olimme jo viime kesänä päättäneet, että takapihallemme tulee lapsille hiekkalaatikko ja leikkimökki. Ei muuta kuin tuumasta toimeen! Tai siis mies ryhtyi suunnittelemaan ja laskemaan kustannuksia. On se onni, että perheessä on edes yksi insinöörihenkinen tapaus! Ainakin toistaiseksi, kun ei noista lapsista vielä tiedä.

Hiekkalaatikko rakentui huhtikuun puolivälin jälkeen ja leikkimökki oli pystyssä toukokuun puolivälissä. Uusi roskakatos sen sijaan sai jäädä odottamaan tulevaa kesää. Vanhan ja lahon sain sentään purettua kaatopaikkakuorman kyytiin.

Muitakin keskeneräisiä projekteja jäi vielä odottamaan tekijäänsä. Sisätiloissa meidän piti muuttaa huonejärjestystä niin, että lapset muuttaisivat vihdoinkin samaan huoneeseen. No, A nukkuu edelleen heräillen, sillä aina on joku uusi hammas tuloillaan. Yksi kun saadaan läpi, niin heti alkaa puskea seuraavaa. En siis halunnut ryhtyä öisin ravaamaan toiseen huoneeseen. Ollaan nyt vielä siinä metrin etäisyydellä toisistamme, niin ne äidin katkonaiset unet olisivat pikkuisen pidemmät. Myös meidän varasto kaipasi siivoamista ja järjestämistä. Mahtavat ulkoilukelit on vienyt kuitenkin voiton, joten eiköhän se varasto siellä odottelen kesän sadepäiviä.

Ulkoilua olemme harrastaneet todella paljon. Itsekin innostuin huhtikuun aikana liikkumaan enemmän. Into tosin hiipui kun selkä alkoi vihoittelemaan kunnolla. Ainoa käypä liikuntamuoto tämän jälkeen oli hyvin rauhallinen kävely. Lisäboostin rauhalliseen kävelemiseen toi toukokuussa aloitettu PokemonGo –pelailu, josta on kehkeytynyt meidän koko perheen yhteinen kiva harrastus ja se toimii myös hyvänä ulkoilumotivaattorina.

Toinen, mikä usein kulkee rattaissa mukana, on katuliidut. Esikoisemme ei ole tähän asti ollut järin kiinnostunut piirtämisestä. Yllätyinkin melkoisesti, kun hän ensimmäisellä katuliitupiirrustusreissulla piirsi niin upean auringon säteineen, silmineen ja suineen. Kun säteet ja silmät oli piirretty, kysyin että teetkö sille vielä oikein iloisen hymysuun? Poika vastasi, että ”Ei, tämä on mietteliäs.” ja piirsi suoran, mietteliään suun. Olin haljeta ylpeydestä, näin taitava on minun poikani.

Oli aivan pakko kysyä miksei hän ole koskaan kotona piirtänyt paperille vastaavaa? Se on kuulemma ollut niin vaikeaa kynällä. Katuliidulla on paljon helpompaa. Niinpä! Onhan siihen paljon helpompi tarttua ja saa paremman otteen. Tämän jälkeen olemme useasti M:n pyynnöstä lähteneet piirtämään katuliiduilla viereiselle asvaltoidulle parkkialueelle.

 

Vietimme korona-kotoilun aikana myös VIIDET juhlat. M:n 4-vuotissynttärien ja oman syntymäpäiväni lisäksi juhlimme pääsiäistä ja vappua oman perheen kesken. Vasta äitienpäivänä uskaltauduimme ensimmäistä kertaa vierailulle onnittelemaan Jyväskylän mummua. Olemme kyllä tavanneet mummua ja pappaa ulkolun merkeissä joitakin kertoja.

Mutta vielä niistä synttäreistä. Tarkoituksenamme oli järjestää M:lle ensimmäiset kaverisynttärit ja hän odotti niitä innoissaan. Suunnittelimme (tai siis minä suunnittelin) supersankari-teeman pohjalta kaikkia koristeita ja tarjoiluja. Tilanteen vaatiessa kuitenkin sovittiin, että kaverit ja sukulaiset kutsutaan juhlimaan vasta kesällä. Pidimme hänelle kuitenkin aivan oikeat juhlat oman perheen kesken, johon sisältyi yllätyskoristelut, jotka olivat yön aikana ilmestyneet olohuoneeseen. Aamulla laulettiin onnittelulaulu ja annettiin lahjat. Pöytään katetun herkkuaamiaisen päätteeksi alkoi aarrejahti, jossa piti löytää supersankareiden kuvien taakse piilotetut vihjeet, jotka johdattivat seuraavan vihjeen ja lopulta aarteen luokse. M oli tästä aivan superinnoissaan ja siitä puhuttiin vielä monta kertaa syntymäpäivän jälkeen. Tästä inspiroituneena M halusi järjestää äidille pariviikkoa myöhemmin aivan samanlaiset synttärit aamiaisineen ja aarrejahteineen. Hän taisi jopa olla vielä enemmän innoissaan tästä äidin aarrejahdista. Niin suloista!

Voitte kuvitella, että pääsiäisen munajahti tuotti kaverille yhtä paljon iloa. Suunnittelin jo mielessäni, että voi kun vielä 10 vuoden päästä voisimme järjestää näitä aarteenmetsästyksiä ja koko perhe olisi niistä yhtä innoissaan. Jos lapset saisivat järjestää sen vanhemmille, toimisiko se niin..? 

Vappu-juhlintaamme kuului tietysti ilmapallot, serpentiini, vappupillit, -huisku ja –hyrrä. Järjestimme tietysti naamiaiset ja pojat pukeutuivat _yllättäin_ Ironmaneiksi. Äiti löysi kaapistansa kamppeet timanttivarkaalle ja A:sta tehtiin timanttivarkaan lemmikki – mustan pantterin poikanen. Naamiaiset päättyivät vappujameihin ja ilmapallojen pompottamiseen. Voi sitä lapsen riemua! Isi paistoi M:n kanssa myös munkkeja ja kutsuimme mummun&papan terassille niillä herkuttelemaan.

Kaiken kaikkiaan meidän korona-kotoilu sujui erittäin perhekeskeisissä tunnelmissa. Meidän onneksemme kummallakaan ei ollut taakkanaan etätöitä tai –koulua, joten saimme vain nauttia tästä harvinaisesta ja erittäin poikkeuksellisesta yhteisestä ajasta lasten kanssa kotona. Ainutlaatuista!

Ainoa varsinainen harmitus tässä ajassa oli se, että vauvaa ei kohta enää ole! A on kasvanut hurjaa kyytiä ja oli jo 9 kk:n ikäisenä saman kokoinen kuin veljensä 1-vuotiaana. Koronan myötä monet vauvajutut jäivät hyvin lyhyiksi tai kokonaan kokematta; muskari, värikylvyt, vauvakerhoilut ym. Ja koska kesäksi moni juttu jää tauolle, niin syksyllä kainalossa kulkee jo taapero! Hurjaa. Tietysti taaperon kanssa päästään vielä kokemaan paljon ihania juttuja. Jäin silti osaltani kaipaamaan sitä vauvojen välistä vuorovaikutusta, uusien taitojen kehittymisen seuraamista ja yleistä vauvamaailman ihmettelyä muiden mammojen kanssa.

Ai niin. Huhtikuun lopussa myös yksi toinen asia pääsi yllättämään, nimittäin äitiysloman päättyminen! Olin täysin orientoitunut mammalomailemaan toukokuun loppuun. No, onneksi huomasin pari päivää ennen tuota h-hetkeä, niin pystyin järjestämään asialliset asiat kuntoon, eli ilmoittautumaan työnhakijaksi. Seuraavaksi saankin sitten seurata koronan kurittamaa kulttuurikenttää erittäin läheltä, että kuinka se pystyy tarjoamaan töitä kulttuurituottajalle. Jään mielenkiinnolla odottamaan!