”Ryhmä Hau, Ryhmä Hau – se auttaa siellä täällä.
Ryhmä Hau, Ryhmä Hau – on jälleen vauhti päällä!”
Oi, tuo aikakautemme korvamatojen Rolls Royce. Ryhmä hau -tietäjät
tietää, että sunnuntai- sekä maanantaiaamut on pyhitetty Yle Kakkoselle. Ja
mikäli ei ihan justiinsa keritä ruudun ääreen joko klo 8.17 tai 7.57, niin
onneksi meillä on Yle Areena, jossa nähdyt jaksot säilyvät vain jonkin aikaa.
Ilomme on ollut ylimmillään etenkin niinä päivinä kun Iso-Pöllö (eli Iso-Pörrö)
tai Söpöli on kluunuvalas (Hmm, kuulostaa myös ihan oikealta valaslajilta :D )
ei enää olekaan saatavilla. Onneksi meille on näiden päivien varalle hankittu Ryhmä
Hau DVD-levyjä. Ohjelman järjettömiä ja epäloogisia juonenkäänteitä en edes ala
tässä avaamaan, saati roolihahmoja, mutta ne tykätköön, jotka tykkäävät!
Ja niinhän tuntuu ainakin kaikki alle 7-vuotiaat tykkäävän.
Se todettiin myös sillä heikolla hetkellä, kun päätimme ostaa liput tuolle
jäähallikeikalle Helsinkiin. Ensimmäisen myyntiin tulleen esityksen liput
kirjaimellisesti karkasivat käsistämme ja tyydyimme seuraavaan esitysaikaan.
Pari päivää lipunmyynnin alkamisesta alkoikin jo sitten kivasti pompsahtelemaan
someen mainoksia seuraavan päivän lisäesityksistä. Hesarin mukaan lippuja
myytiin näihin viiteen esitykseen lähes 20 000 kpl. On se järjetön määrä.
Ostimme liput ja päätimme viettää Helsingissä koko
viikonlopun. No, niin oli ilmeisesti ajatellut moni muukin tehdä. Koska olimme
ajoissa liikkeellä (liput ostettiin siis jo heinäkuussa), niin päätimme lähteä
ensimmäistä kertaa liikenteeseen junalla koko perheen voimin. Ilman VR:n säästölippuja
budjettimme ei olisi taipunut tuohon matkustustapaan: neljän hengen seurueemme
(2 aikuista & 2 alle 4-vuotiasta lasta) meno-paluut yhteensä rapiat 50 €.
Säästöhän syntyi siinä, ettei alle 4-vuotiailta mene maksua lainkaan, mikäli
matkustaa vanhemman sylissä. Varasimme toiveikkaana paikat junan perhehytistä,
ettei sinne välttämättä tulisi muita ja saisimme matkustaa siellä keskenämme.
Varmaan samoja ajatuksia virtasi sen toisen 4-henkisen perheen mielessä, joiden
kanssa matkattiin samassa perhehytissä Jyväskylästä Helsinkiin. Myös
ajatuksemme siitä, että perjantain päiväjuna ei ole se kaikista ruuhkaisin, osoittautui
vääräksi. Lapsiperheet olivat suorastaan valloittaneet Jyväskylän rautatieaseman
ja kaikilla saattoi olla sama agenda viikonlopulle.
Matka sujui muuten kivasti, mutta perhehytin ilmastointi ei
pelittänyt kunnolla ja lämpötilakin oli normaalia korkeampi. Ainakaan ei
tarvinnut palella! Paransimme ilmanvaihtoa blokkaamaalla hytin liukuoven auki kätevästi
lapsen saappaita hyödyntäen. Myös konduktööri yritti tehdä parhaansa, kun asiasta
hänelle mainitsimme. Asia mikä eniten minua häiritsi, oli hytin likainen
lattia. Perhehytissä on oma pieni leikkinurkkaus kahdella jakkaralla sekä
lattiatilaa, jossa lapset voisivat leikkiä. Tällä kertaa lattialeikit jäivät
kuitenkin em. syystä johtuen tekemättä. Onneksi leikkivaunussa pääsi meidänkin
3v. vapauttamaan ylimääräistä energiaa. Voin vain todeta, että onneksi meillä
ei ollut istumapaikkoja siellä. Meteliä ja pikkuväkeä riitti.
Matkan aikana selvisi, että samassa perhehytissä matkannut
perhe oli myös menossa katsomaan Ryhmä Hau liveä sekä majoittui samassa hotellissa.
Hotellille päästyämme laitoimme merkille, että moni muukin oli todennäköisesti
valinnut tuon hotellin sen sijainnin vuoksi. Respassa vielä lausahdin ääneen,
että kylläpä näyttää Ryhmä Hau show olevan vetovoimainen, kun on näin paljon väkeä
liikkeellä. Siinä sitten selvisi samalla, että Hartwall Areenalla pyöri samana
viikonloppuna Disney on ice. Silläkin oli 5 esitystä kyseisenä viikonloppuna ja
areenalle mahtuu reilut 13 000 katsojaa kerralla. Tunkua siis oli niin hotellin
ravintolassa illalla ja etenkin aamupalalla. Niistäkin selvittiin.
Helsinkiin saavuttuamme suuntasimme rautatieasemalta suoraan
hotellille. Matkassamme oli A:lle rattaat ja M:lle seisomalauta, jotta kävelymatkat
taittuisi nopeammin. Matkatavaramme mahtuivat yhteen isoon ja yhteen
tavalliseen selkäreppuun ja lisäksi meillä oli erillinen olkakassi. Pienempi
reppu ja olkakassi kulkivat kätevästi rattaiden alaosassa, eikä tavaraa ollut
mukana yhtään liikaa. Muulla kun omalla autolla kulkiessa on pakko miettiä
tarkemmin, että mitä kaikkea sitä oikeasti tarvitsee mukaan ja karsia
reippaasti. Sää oli hyvinkin syksyisen oloinen, joka toi pakatessa hieman lisää
päänvaivaa varsinkin lasten vaatetusten osalta. Tulopäivälle luvattiin
pikkupakkasta, lähtöpäivälle vesisadetta ja kovaa tuulta. Näistäkin selvittiin.
Meillä oli liput lauantain iltaesitykseen klo 18.00, joten
päiväksi suuntasimme kylään ystäväperheen luokse Vantaalle. Lähdimme heti
aamupalan jälkeen liikkeelle. Nuo hotellien aamupalabuffat pääsee aina
yllättämään runsaudellaan, niin oli ihan hyvä että sai ottaa muutaman reippaan
kävelyaskeleen raikkaassa ilmassa Rautatientorille, josta bussimme lähti. Bussin
ikkunasta bongasin kymmeneltä auenneen Ateneumin valtavan pitkän jonon. Se
romutti haaveeni, että olisimme kerinneet sunnuntaina ennen junan lähtöä
käymään katsomassa Taiteilijoiden Ruovesi –näyttelyn. Se kiinnostaa, koska olen
itse Ruovedeltä kotoisin. Edellisellä Helsingin reissulla marraskuussa en sinne
kerinnyt ja emme nyt lähteneet mahdollisen väenpaljouden vuoksi sinne edes yrittämään
etenkään rattaiden ja matkatavaroiden kanssa.
Kohti Ryhmä Hau liveä!
Ystäväperheemme, joka myös oli tulossa samaan Ryhmä Hau –esitykseen
illalla, oli huomannut tapahtuman fb-sivuilta ettei sinne voisi lähteä
rattaiden kanssa, sillä vaunuparkkia ei kuulemma ollut mahdollista järjestää
Helsingin jäähallille tai sen läheisyyteen. Just. Mehän olimme ajatelleet
liikkua rattaiden kanssa, eikä vauvalle ollut muuta kulkupeliä matkassa. Lisäksi
tuli puheeksi se, että permantopaikoilla saattaa olla hieman viileää, niin
osasimme varautua myös tähän. Onneksi heiltä löytyi A:lle ylimääräinen
kantoreppu, jonka saimme lainaan. Hotellille palattuamme lisäsimme hieman
vaatteita ja lähdimme kohti ratikkapysäkkiä. (Alkuperäinen suunnitelma oli siis
kävellä rattaiden kanssa hotellilta jäähallille ja takaisin.) Ratikka oli aika
täynnä, mitä olimme uumoilleet jo aiemmin ja jäähallin ovilla oli jonoa.
Yllätykseksemme ulkoa löytyi myös lippusiimalla rajattu vartioimaton vaunuparkkialue,
mutta emme luultavasti olisi uskaltaneet jättää rattaitamme siihen.
Olin juuri sanonut miehelle, että onkohan ystäväperheemme jo
jonossa ja siinä samassa he bongaavat meidän jonosta, jossa seisoivat meidän
takana. Aikamoinen yhteensattuma! Sisällä hallissa miehet lähtivät lasten
kanssa hakemaan kioskilta evääksi poppareita ja juomaa, jonka jälkeen sanoivat
suuntaavansa ”matkamuistomyymälään”. Oltiin miehen kanssa ratikassa juuri yhteistuumin
sovittu, että mitään superkallista krääsää ei sitten osteta. Kas kummaa, siltä
reissulta lapset palasivat käsissään Ryhmä Hau –kamppeet. M oli valinnut Vainu
valohyrrän ja ystäväperheen kohta 3v. tytär Kaja-pehmolelun. Olisihan tuon 20 €
voinut vähän käyttää järkevämmin. Ei kuulemma voinut olla ostamatta, kun lapsi
oli kysynyt, että miksi kaikki muut saavat tuollaisen…
Seuraavaksi siirryimmekin istumapaikoille permannolle.
Totesimme jo heti alkuun, että emme enää tulevaisuudessa osta paikkoja
permannolta, sillä näkyvyys etenkin lapsille oli erittäin huono.
Tapahtumasivuilla ohjeistettiin, ettei paikoilla saa seistä tai ottaa lasta
hartioille, mutta lapsen oli pakko seurata esitystä isin sylistä että näki edes
jotain.
Itse esitys sujui hyvin ja oli laadukkaasti toteutettu.
Hahmot, visuaalinen toteutus grafiikkoineen sekä koreografiat toimivat hienosti.
Hesarin artikkelin kuvasta huomaa, miten koirien hahmot ja liikkuminen oli
toteutettu. Itse tietysti kiinnitin ensimmäisenä huomiota siihen, miten
koirahahmot oli toteutettu. Koiran sisällä oli ihminen, jonka jalat toimivat
koiran etujalkoina ja henkilö näkyi vyötäröstä ylöspäin. Itse ajattelin, että
no niin, nyt tuo 3-vuotias varmasti bongaa ihmiset ja illuusio rikkoutuu. No,
niin ei käynyt. Esityksen päätteeksi tämä oli todennut kirkkain silmin
isälleen, että ”Isi, mähän sanoin että Ryhmä Hau –koiria on oikeasti olemassa!”.
Niin, mitäpä tuohon lisäämään.
Esityksen kesto oli n. 75 minuuttia, joka sisälsi 20 minuutin
väliajan, eli itse show oli aika nopea veto. Meidän jälkikasvu totesikin sen
loputtua, että oli liian lyhyt ja olisi halunnut vielä nähdä lisää. Meille
vanhemmille tuo oli kyllä aivan tarpeeksi pitkä! Monet
ihmettelivät ja kritisoivat sitä, että miksi koirien (ja muidenkin hahmojen) nimiä
ei oltu käännetty suomeksi, vaan heitä puhuteltiin englanninkielisillä nimillä.
Käyttöoikeuksistahan tuo on kiinni ja kenellä on rahaa maksaa näistä. Wikipedia
kertookin, että Suomessa sarjalla on kaksi eri jälkiäänitystä. YLE Kakkosella
omansa, sekä Nickelodeonin tilaama jälkiäänitys. No, oli miten oli, meitä tuo
ei haitannut, sillä jo aiemmin mainitsemani DVD-levyt kuuluvat ilmeisesti
jälkimmäiseen, sillä niissä hahmoja puhutellaan englanninkielisillä nimillä.
Mitäs vauva tuumasi esityksestä?
Itseäni alkoi hieman jännittämään illan show, sillä
muistimme junassa, että unohdimme kuulosuojaimet kotiin, emmekä muistaneet
ostaa niitä ennen h-hetkeä. Spekuloimme ystäväperheen kesken, että tuskin äänet
niin kovalla ovat, sillä esitys on suunnattu 2-7 –vuotiaille, joista moni
saattaa olla elämänsä ensimmäistä kertaa tällaisessa teatteriesityksessä.
No, äänet oli kyllä turhan kovalla meidän 5 kk ajatellen.
Muutenkin riitti uutta ja ihmeteltävää jo tulomatkalla kun pääsi ulos
ensimmäistä kertaa kantorepussa ja vielä kuljettiin ratikalla. Jäähallin
väkimäärää (ja siitä lähtevää ääntä) sai ihmetellä jo ulkona sisään jonottaessa
sekä hallin käytävillä. Sitten tietysti oli vielä siirtyminen itse esitystilaan
eli permannolle, mistä näki kaikki ympärillä hääräävät lapset. Uskokaa tai
älkää, meteliäkin riitti. Itse olin varustautunut istumaan takki päällä, sillä
jää kuulemma hohkaa kylmää lattian läpi. Emme siis riisuneet älyttömästi
vaatteita ja korvaläpällinen trikoopipo sai jäädä vauvan päähän. Esityksen
alkaessa A oli hieman levoton, joten ajattelin hieman imettää häntä, jolloin
samalla toppatakin hiha suojasi toista korvaa ääniltä ja toisen korvan päälle
asettelin harson kuulon suojaksi. Ja kappas, niin vain tuo meidän kaveri
nukahti siihen rinnalle. Ja hän nukkuikin mukavat pikku päiväunet aina toisen
puoliajan ensimmäisen 10 minuutin ajan. Siitä lähdimmekin suoraan
vaipanvaihdolle ja sanoinkin lopulle seurueellemme, että jäämme vauvan kanssa
odottelemaan käytävään esityksen loppumista. Olin valinnut meille reunapaikan
ihan tietoisesti, josta oli helppo livahtaa pois ketään häiritsemättä.
Vaipanvaihto ei sitten ollutkaan niin sujuvaa jäähallilla.
Kysyin heti käytävään päästyämme järjestyksenvalvojalta, että missä mahtaa olla
lähin inva-wc, jossa on vaipanvaihtomahdollisuus. Mies totesi, että inva-wc on
aivan jäähallin toisella puolella eikä uskonut, että siellä on kovin kummoiset
vaipanvaihtomahdollisuudet. Yhdessä tuumin siinä pohdittiin, että muutaman
kymmenen metrin päässä olleen narikan vieressä on jonkinlainen taso, että sitä
voisi hyödyntää. Onneksi ei tarvinnut vaihtaa kakkavaippaa! Muuten taso toimi
hyvin ja A sai siinä pötkötellä myös mahallaan ja ihmetellä värikästä seinää ja
narikan väkeä.
Jatkoa ajatellen tuo Helsingin jäähalli ei ainakaan tämän
tuttavuuden perusteella ollut mikään ideaali paikka lähteä vauvan kanssa
liikenteeseen. Mikäli vielä sinne pitää jotain lähteä katsomaan, niin vauva
taitaa jäädä kotiin tai ainakin hotellille toisen vanhemman kanssa.
Shown loputtua käytävät valtasi järkyttävä ruuhka. Ja
minähän tietysti ajattelin että meidät bongaa helposti siitä missä olimme ja
puin vauvalle toppahaalarit ym. lämpimät varusteet päälle ja laitoin
kantoreppuun että äkkiäkös me tästä porukalla ulos päästään. Virhe. Meillä oli
paikat puolivälin paremmalla puolella, joten tokihan siinä kerkisi aika paljon
väkeä virrata, ennen kuin meidän väki pääsi käytävään. Onneksi tajusin jossain
kohtaa lähteä väkijoukon mukana kohti uloskäyntiä, jossa oli hieman viileämpää,
ettei A:lle tullut liian kuuma.
Löysimme sieltä toisemme ja päätimme lähteä kävellen kohti
hotellia, sillä emme halunneet odotella ratikkaa ja ahtautua kyytiin muun
ihmismassan mukana. Toinen virhe. Ulkona kävi älytön tuuli, joka oli vielä älyttömän
kylmäkin. Sitten kolmas virhe. Tottumattomana kantorepun kanssa kävellen
liikenteessä sain selkäni kipeäksi. Siihen kun lisätään edellisen yön
pyöriminen hotellin erityisen huonolla sängyllä, niin lopputulos oli selvä. Matkaa
ei ollut kuin reilu kilometri, mutta se tuntui kestävän ikuisesti.
Perillä hotellilla vaihdoimme kantorepun rattaisiin ja
suuntasimme alakerran ravintolaan syömään. Yritimme matkalla ehdottaa M:lle,
että käydään Subwayssä, mutta tämä halusi ehdottomasti sinne hotellin
ravintolaan. Kerrankos sitä. Syötiin ja sen jälkeen hotellihuoneeseen
iltapuuhiin. Vaihdoimme yöksi nukkumisjärjestelyitä niin, että sain nukkua
toisella sängyllä ja se kannatti. Aamulla selkä tuntui aivan normaalilta.
Aamupalalla onnistuimme löytämään vapaan pöydän mihin
pääsimme rattaiden kanssa. Ruuan haku sujui aika hitaasti kun väkeä tuntui
tulevan ovista ja ikkunoista ja lapsiperheistä lähtevä häly oli jotain aivan
käsittämätöntä. Joten, meitä siis hieman jännitti, että miten tuo vauva jaksaa
odotella rattaissa, jotta me muut saisimme mahamme täyteen. Ja jaksoihan se. A
päätti nimittäin ottaa ekat päiväunet kesken meluisimman ruokailuhetken. Kiitos
vauva!
Aamiaisen jälkeen ei hirveästi keritty lepäämään
laakereillamme, vaan pakkasimme kamat ja kirjauduimme hotellista ulos. Meillä
ei siis ollut kelloa soittamassa, joten koko poppoo heräili vasta yhdeksän aikaan
ja aamiaisella vierähti myös tovi. Aikaa ei ollut enää ihan mahdottomasti ennen
junan lähtöä kierrellä vapaasti pitkin Helsinkiä, joten päätin, että poikkeamme
nopeasti tsekkaamassa Helsingin kaupunginkirjaston Oodin, joka sijaitsi
sopivasti matkan varrella. Oli se kyllä hieno ja suurin osa jäi vielä näkemättä
kun oli jo aivan pakko suunnata rautatieasemalle. M:kin olisi vielä halunnut
jäädä tutkimaan taloa ja harmitushan siinä iski päälle kun jouduimme heittämään
takit niskaan ja jatkamaan matkaa. Eli ensikerraksi vielä jäi paljonkin
nähtävää!
Kotimatka sujui hyvin vauhdikkaasti, kun M bongasi samasta
junasta päiväkotikaverin. Lapset leikkivät niin vauhdikkaasti sekä
leikkivaunussa että perhehytissä, että viimeisen tunnin aikana oli meidän M:n
pakko ottaa pieni rauhoittumishetki tabletin ja videoiden parissa, että suurin
hiki kerkisi kuivua otsalta ennen Jyväskylää.
Reissusta on nyt viikko aikaa ja olihan se kyllä
supermukavaa lähteä koko perheen voimin reissuun. Ja vielä junalla. Aiomme
jatkossakin varmasti tehdä vastaavanlaisia retkiä kotimaassa. Suosittelen
lämpimästi myös muille vauvaperheille!
Kommentit
Lähetä kommentti