TaidePiiLOn VauvaTUUTTi, tuo huomionosoitus kaikkein
pienimmille perheenjäsenille, jossa juhlitaan heidän ainutkertaisuuttaan. Pakko
näin alkuun heti tunnustaa, että en ollut VauvaTUUTissa mukana ensimmäistä
kertaa. Enkä edes toista kertaa, vaan tämä oli jo KOLMAS kokemani VauvaTUUTTi.
Kaksi ensimmäistä kertaa olen tarkkaillut tapahtumaa järjestäjän näkökulmasta, joten konsepti oli entuudestaan tuttu.
Minulla oli tuolloin ilo olla Jyväskylän kaupungin kulttuuripalveluilla
varsinaisen lastenkulttuurituottajan perhevapaan sijaisena. Hommassa vierähtikin
melkein 1,5 vuotta!
Mutta takaisin asiaan, eli VauvaTUUTTiin. VauvaTUUTin
järjestää rekisteröity yhdistys TaidePiiLO taaperoille ry, jota veturoi neljä Jyväskylän
kulttuurikentällä ammatikseen työskentelevät naista. Näillä supernaisilla (ja
äideillä) on ihailtavaa intoa, paloa ja kunnianhimoa tehdä taidekasvatuksesta
ja monitaiteellisuudesta selkokielistä ja helposti lähestyttävää. Sellaista,
että kaiken ihanan ja ihmeellisen keskellä kun lasten silmät eniten loistavat
ilosta ja innostumisesta, se lasten äiti huomaa, että niinkin yksinkertaisista jutuista
kuten tiskiharjoista, vessapaperista ja muista arkisista asioista saa aikaan jotain
tällaista. Luovaa kertakaikkiaan!
TaidePiiLO on yhdistys, joka tarjoaa lapsille perheineen
laadukasta taidetoimintaa, -tapahtumia ja -opetusta eri taidealoilta.
TaidePiiLOn tavoitteena on luoda yllätyksellistä ja kokonaisvaltaista
taidetoimintaa innovatiivisesta näkökulmasta. Toiminnan arvoina ovat
ammattimaisuus, laatu ja moniulotteisuus. Taiteen opetusta ja esitystoimintaa
toteutetaan taidelajeittain ja monitaiteellisesti. Toiminnan ohjauksesta ja
tuotannosta vastaa taidekasvattajat, taiteilijat ja tuottajat. Ja kaiken tämän heidän
nettisivuilla kerrotun todella huomaa heti tapahtumaan saavuttaessa.
Kolmas kerta toden sanoo, sanotaan. Niin kai minunkin
osaltani, sillä tällä kertaa sain sukeltaa tuohon valloittavaan vauvantuoksuiseen,
pehmeään ja pörröiseen taidemaailmaan oman ihanan vauvani kanssa. A, 4 kk ja 4
päivää päälle, pääsi kokemaan luvatun sukelluksen värien, muotojen, äänien,
satujen ja liikkeiden ihmeisiin.
No, liikkeelle lähtö ei sujunut aivan yhtä verkkaisesti kuin
mitä tekstin alku ehkä antaa ymmärtää. Olin ollut edellisen perjantain ja
lauantain ensimmäistä kertaa itsekseni vauvan kanssa yön yli reissussa. Olimme
junalla liikenteessä ja lauantain kotiinpaluu venähti junan ollessa myöhässä.
Vaikka nukuimmekin reissuyömme hyvin, perjantaiaamun aikainen lähtö, lähtöä edeltävän
yön vähäiset unet, päikkäreiden puute sekä esikoisen kiukuttelu ja iltatoimien
venähtäminen aiheuttivat sunnuntaiaamulle superväsymyksen. Aamupalahommien
jälkeen meninkin vauvan kanssa takaisin nukkumaan ja ylös päästiin vasta puolen
päivän jälkeen.
Olin suunnitellut ja ääneen todennut aiemmin, että lähdemme
VauvaTUUTTiin koko perheen voimin. Mies ei tätä muistanut, eikä asiasta
muistuttaessa näyttänyt kovin innostuneelta, kun ilmoitin että suuntaamme
seuraavaksi Jyväskylän kaupunginteatterille. Kulttuurimutsin hermot olivat (jälleen)
koetuksella. Näin reissun alkajaisiksi sukellettiinkin ihan toisiin tunnelmiin;
silmissä vilisi punaista, sanat lensivät salaman lailla, päässä surisi ja
sihisi, kunnes tämä mörköjoukko (tai oikeastaan vain –mutsi) pääsi kuin pääsikin lumisateesta ja
venyneistä lähtötoimista huolimatta liikkeelle.
Seurueemme (eli siis mutsin) tunnelma oli jo kevyempi, kun
saavuimme teatterin aulaan. Takit naulaan, lippuluukulle ja sitten seurasimme
ötökkäpolkua yläkerran lämpiöön. M bongasi ensimmäisenä maahan piirretyt ötökät
ja koristeeksi kiinnitetyt ilmapallot. Suuntasimme ensin porukalla ihmettelemään
Vauvan vinkkeli –taidenäyttelyä. Siellä olisi vierähtänyt tovi jos toinenkin,
mutta siirryimme muiden mukana kuuntelemaan Sirkkuset Voicen minikonserttia. M
ei tosin kauaa viihtynyt paikoillaan. Sujahdimme konsertin kuulijajoukon ohi Ötökkämaahan, jossa ihailimme erityisesti möyrintämaisteri Lotta Rautakorven
hämähäkin taidokasta akrobatiaa ja kaiteilla tasapainoilua.
Sitten A:lle tulikin jo nälkä ja siirryimme sohvaryhmille
imetyshommiin. Tällä välin esikoinen otti ilon irti jo päättyneen minikonsertin
istuinalustoina toimineista pehmusteista ja rakensi niistä itselleen
temppuradan. Sen jälkeen hän siirtyikin sohvien päälle kiipeilemään eri
asennoissa. Ilmeisesti akrobaatin liikeradat tekivät häneen jonkinlaisen
vaikutuksen.
Jyväskylän kaupunginteatterin väki tuli pian kutsumaan isompia
lapsia mukaan leikkihetkeen. Hetken epäröityään M suostui lähtemään mukaan,
mikäli vain äiti ja isi molemmat tulevat mukaan. Lähdimme kohti leikkihetkeä,
mutta A järjestikin äidille oman yllätysohjelmanumeron vaipanvaihdon merkeissä.
Pojat jäi ohjatun toiminnan pariin ja me suuntasimme vessaan. Teatterin invavessasta
löytyi onneksi pieni hoitopöytä ja alusta vaipanvaihtoa varten. Pääsimme siis
pian palaamaan taidenäyttelyn pariin.
Ajattelin pötkötellä A:n kanssa näyttelyn äärellä siihen
asti, kunnes pojat vapautuvat leikkihetkestä. Kerkisin vaihtamaan kuulumisia
TaidePiiLOn tyyppien kanssa ja hengailemaan A:n kanssa siinä jo tovin, ennen
kuin pojat ilmestyivät paikalle. Olivat jo kerinneet käymään Vauvadiscossa,
joka oli M: mielestä parasta koko tapahtumassa. Valot vilkkuivat ja musiikkia soitti
ihan oikea DJ. A:n Vauvadiscon kruunasi se, kun tanssiryhmä Off/Balancen
Matolainen saapui hakemaan A:ta tanssimaan. Voi juku, siinä sitä sitten
pyörittiin pojan ensimmäinen tanssi sulavasti musan tahtiin ammattitanssijan syleilyssä!
Yhtäkkiä huomasimme, että kello on aivan kohta viisi ja
tapahtuma päättymässä. Mitä ihmettä? Ajattelin, että olisimme paikalla
korkeintaan tunnin, mutta niin se pari tuntia vain vierähti ihan heittämällä.
Aulassa sijaitsi Näytä sarves –työpaja, jossa sai omatoimisesti askarrella itselleen mieluisat
tuntosarvet. M ei halunnut tehdä sellaisia itselleen, mutta A:lle kyllä. Niinpä
vielä pikaisesti ennen lähtöä askarreltiin A:lle tuntosarvet, johon M valitsi
materiaalit ja värit. Oltiin varmaan päivän vihoviimeiset askartelijat ennen
tilaisuuden päättymistä. Kellon katsominen kuumotti Kulttuurimutsin mieltä ja
kuumaliima sormia. Lopputulos oli kuitenkin hieno! Kun seuraavana päivänä vielä kotisohvalla
soviteltiin tuntosarvia A:n päähän, niin isoveljeä jäi hieman harmittamaan ettei
tullut tehtyä sitä omaa päähinettä.
Enskerralla sitten! Onkin kiva todeta, että ”päästään” vielä
A:n kanssa sinne ensivuonna katsastamaan homma taaperon näkökulmasta. Josko
sitten myös viimeistään silloin päästäisiin osallistumaan värikylpyyn, sillä se
olikin ainoa asia, mikä meiltä nyt jäi väliin. VauvaTUUTTi maistui ainakin
meille. Mahtava reissu, kiitos vielä kerran tekijöille!
Kommentit
Lähetä kommentti